| |
PRIX MOBIUS NORDICAN SÄÄNNÖT 2008
Digitaalisen mediakulttuurin laatukilpailu PRIX MÖBIUS NORDICA järjestetään jo kahdeksatta kertaa Helsingissä. Kilpailun päämääränä on tuoda vuosittain esille media-alan kansainvälistä potentiaalia omaavat uudet toimijat ja keskeiset teokset, luoda verkostoa alan toimijoille, sekä tukea pohjoismaista ja Baltian alueen mediakulttuurituotantoa edistämällä niiden kansanvälistä näkyvyyttä ja levitystä. Vuosittain Helsingissä järjestettävän tapahtuman voittajat edustavat Pohjoismaita ja Baltiaa kansainvälisessä loppukilpailussa, Prix Möbius Internationalissa. Kilpailu on sekä osanottajille että yleisölle ilmainen.
- Kilpailuun voivat ottaa osaa kuluneen vuosien 2006-2007 aikana julkaistut tai valmistuneet vuorovaikutteiset kulttuuripainotteiset tuotannot, tuotteet tai teokset, joiden tekijät asuvat ja työskentelevät Pohjoismaissa, Eestissä, Latviassa tai Liettuassa.
- Teokset on voitu toteuttaa esimerkiksi CD-ROM- tai DVD-formaattiin, Internetiin tai langattomaan verkkoon. Järjestäjät toivovat osanottoa myös uusille alustoille toteutetuista (esim. digitaalinen televisio) tai uusia lajityyppejä edustavista tuotannoista (esim. virtuaaliyhteisöt ja ohjelmistotaide).
- Teosten tulee olla sisällöltään, audiovisuaaliselta ilmeeltään ja (käyttöliittymä)suunnittelultaan sekä yleiseltä tekniseltä osaamiseltaan kulttuuripainotteisia, korkealuokkaisia sisältötuotantoja. Vain valmiit teokset hyväksytään (ei demoja tai keskeneräisiä lopputöitä). Yritysesittelyt tai teknologisen platformin käyttöesittelyt eivät kuulu kilpailun piiriin.
- Teosten kieli voi olla alkuperäinen kieli. Jos teos läpäisee esikarsinnan, osallistujan tai hänen edustajansa tulee valmistautua tekemään 10-15 minuutin ammattilaistasoinen audiovisuallinen esitys teoksesta tai tuotannosta englanniksi Prix Möbius Nordican pitching-tilaisuudessa Kiasma teatterissa maaliskuussa 2008.
- Teosten ja täytetyn ilmoittautumiskaavakkeen tulee olla Medeia Oy:ssä viimeistään 18.1.2008 mennessä.
Kriteerit
Prix Möbius International-kilpailun kriteereissä on korostettu seuraavia seikkoja (painotus vaihtuu riippuen teosten kilpailukategorian ja rajauksen mukaan):
- Teoksen tai tuotannon omaperäisyys ja innovatiivisuus, suunnittelun luovuus.
- Sisällön korkea taso, pedagoginen arvo, yleishyödyllisyys
- Korkeatasoinen esteettinen ja tekninen toteutus
- Valittujen ilmaisukeinojen onnistunut suhde sisältöön
- Kohderyhmän tavoittaminen
- Käytettävyys ja tarkoituksenmukaisuus käyttöliittymäsuunnittelussa
- Teoksen tai tuotannon asema alalla jo julkaistujen tuotantojen rinnalla
Teosten kieli voi olla alkuperäinen kieli. HUOM! Suomessa palkitut teokset lähetetään kansainväliseen kilpailuun Pariisiin (vuonna 2008), jossa esitys pidetään englanniksi tai mahdollisesti ranskaksi.
Kilpailun päämäärät ovat:
- tukea pohjoismaista ja Baltian alueen mediakulttuurituotantoa ja edistää niiden kansanvälistä tunnettavuutta
- luoda verkostoa alan toimijoille (tekijät, taiteilijat, tuottajat, kustantajat) sekä tutkijoille ja opiskelijoille
- selkeyttää alan laatukriteereitä ja luoda yleiskuva alan kehityksestä
- esitellä kokeellisia digitalisia teoksia Pohjoismaista ja Baltian alueelta, ja edesauttaa niiden kansainvälistä näkyvyyttä
- edistää tuotantojen ja teosten valmistumista sekä levitystä.
- tuoda vuosittain esille media-alan kansainvälistä potentiaalia omaavat uudet toimijat ja keskeiset teokset.
Kilpailun vaiheet
- Ilmoittautuminen: kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä ilmoittautumissivustolta ladattava ilmoittautumiskaavake ja lähettämällä teoskopiot esikarsintaa varten. Kilpailun kieli on englanti.
- Esikarsinta: raati koostuu kilpailun järjestäjistä ja asiantuntijoista.
- Kilpailuun valmistautuminen: esikarsinnan läpäisseet tekijät saavat tarkat ohjeet esitystensä valmisteluun, sekä henkilökohtaisen valmennussession kilpailun johtajalta.
- Prix Möbius Nordica kilpailu: Esikarsinnan läpäisseeet tekijät esittelevät teoksensa Pitching-tilaisuudessa jurylle ja yleisölle. Juryyn kutsutaan arvostettuja asiantuntijoita osallistuvista maista. Juryn jäsenet vaihtuvat vuosittain.
- Prix Möbius International kilpailu: Prix Möbius Nordicassa palkitut teokset osallistuvat kansainväliseen loppukilpailuun, joka järjestetään syksyllä 2008 Pariisissa Ranskassa. Loppukilpailussa tekijät esittelevät jurylle teoksensa englanniksi tai ranskaksi.
Teosten ja täytetyn ilmoittautumiskaavakkeen tulee olla Medeia Oy:ssä viimeistään 18. 1. 2008. Saman päivän postileima riittää.
Osoite: PRIX MÖBIUS NORDICA,
MEDEIA Oy, Luotsikatu 11 A 5, 00160 Helsinki, Finland
| |